Blogi

RIP Typy 2015-2024

24.06.2024 15:04

Typyllä todettiin luustossa muutoksia kesällä 2022. Tähän kesään asti koira eleli normaalia elämää koiralauman johtajana. Viimeinen jahti kauriin perään sai kipeän jalan oirehtimaan pahoin, joten oli aika päästä rakas varjoni pois. Ikävä on kova, mutta onneksi muistot jää, sekä kotosalla on Typyn tyttö ja poika. Typyn tyttö Leila muistuttaa kovasti Typyä.

Ruu aloitti juoksut

22.04.2024 12:07

Ruu aloitti juoksut 22.4 , joten pentuprojekti pyörähti käyntiin. Pe 26.4.proge oli vielä alle 0,2, joten näytteiden otot jatkuvat maanantaina. Odotettavissa mukavaluonteisia beusseja käyttöön ja näyttöön. 

Joulupennut syntyivät

16.12.2020 16:12

Onnistuttiin aikaan saamaan pieni 3 pennun joulu pentue. Kaikki pennut varsin napakoita nassikoita ja Typy voi hyvin ja on erinomainen emä pennuille.

Pentuprojekti alkoi

04.10.2020 18:13

Typyllä alkoi kiima 4.10. Koiraa lähdetään yrittämään tiineeksi siirtospermalla. Uroksena on Python Warrior Soul. 10.10 menemme ensimmäiseen progesteronitestiin. 

Pennut 4viikkoa

27.07.2017 11:23

Penteleet 4vko otoksissa:

Keira

Kersa

Keiju

KenguRuu

Keppana

Kekkonen

Kuvia pari viikkoa vanhoista pennuista

14.07.2017 08:50

Muutama otos pariviikkoa vanhoista pennuista. Hyvin ovat kasvaneet ja isoja kuin mitkäkin. Pennut alkaavat seuraamaan jo katsellaan tapahtumia ympärillään. Hieman luonteissa näkyi eroja, jotkut hyvinkin jo haukkuivat ja ärisivätkin. Toiset taas tykkäsivät sitten syödä ja nukkua. 

K. Keira

Keira, Kekkonen, Keppana, Keiju

K. Kekkonen

K. Kersa

K. Kengu-Ruu

K. Keppana

K. Keiju

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ke- pennut 1viikon ikäisiä.

05.07.2017 07:03

Pennut täyttivät viikon. Ovat kasvaneet hyvin ja voivat muutoinkin hyvin. Kekkonen raottelee jo silmiään. 

K. KEIJUKAINEN

 

K. KERSA

K. KEIRA

K. KEKKONEN

K. KEPPANA

K. KENGU-RUU

Ke-pennut esittäytyvät

28.06.2017 11:31

Ensimmäiset kuvaukset pennuilla oli heti aamulla 28 päivä. Tyttäreni Iina osallistui touhukkaana apurina kuvauksiin. 

Ensimmäisenä syntyi musta tyttö joka sai nimekseen KIPIKIIN KERSA.

 

Toisena syntyi musta uros joka sai nimekseen KIPIKIIN KEPPANA.

  

Kolmantena syntyi todella vaalea harlekiin tyttö KIPIKIIN KEIJUKAINEN.

 

Neljäntenä syntyi musta uros KIPIKIIN KEKKONEN. Kotoisimmin Urho :)

 

Viidentenä syntyi musta uros KIPIKIIN KENGU-RUU.

 

Ja kuudentena syntyi tumma harlekiini narttu KIPIKIIN KEIRA.

 

Ninjan pennut syntyivät

27.06.2017 10:57

Ninja synnytti 27-28.6 välisenä yönä 6 pentua. Pennut syntyivät 22 ja 4 välisenä aikana. Syntyi hyvin tasainen pentue ja pennut olivat jänteviä, varustettuna hyvällä ruokahalulla.Syntymäpainot olivat 590-673g välillä. Emo alkoi heti hoitaa pentuja hyvin. 3 mustaa urosta syntyi ja 1 musta narttu. Lisäksi 2 harlekiinia narttua. Toinen hyvin vaalea ja toinen sitten melko tumma. 

 

Kipikiin Thunder "Ukko" 12-vuotta

19.04.2017 10:04

Ukko täytti veljensä K. Thorne kanssa tänään 12-vuotta. Ukko juhli synttäreitä kotona pihatöiden merkeissä. Vanhuuden vaivoja Ukolla on, mutta mieleltään se on iloinen vanha papparainen. Välillä mennään hyvin jäykästi, mutta tarvittaessa pöytä pystytään tyhjentämään herkuista hyvin nopeasti pientä oveluutta käyttäen. 

 

1 | 2 >>